tiistai 2. syyskuuta 2014

Big Brother, here I Come!

Taas on se aika vuodesta, kun juntteudesta tehdään tv-viihdettä nälkäiselle kansalle. Taas kerran suomen kansalaiset saavat peilata omaa juntteuttaan television välityksellä. Ja kuten arvasin, taloon on tungettu vain muutama sivistynyt henkilö. Tästä hyvänä esimerkkinä serkkupoikani Joni, joka kyllä pitää koko puljun pystyssä.
Muista asukkaista ei ole näin ruusuisia kommenteja luvassa:

Tuulikki Kasvattanut TIUKAT juuret Suomeen, irti hän ei ole päässyt eikä tule koskaan pääsemään. Tämä mummeli putoaa kolmantena kovien paineiden alla. Studiossa takeltelee vielä terveisiä pojalleen taloon, jotka eivät kuitenkaan perille pääse. Säälihän se on, mutta sitten Tuulikki lähteekin ohrapirtelölle Amarilloon, ja talo on unohdettu hetkessä. Seuraavana aamuna Seiskassa: "Tuulikki tuiversi tuhannen tuuterissa Helsingin Rastilassa".
Andthe: Huokauksia aiheuttava hemmo. Kalja on maittanut mahasta päätellen, tästä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Puhu ei kuin humalassa, joten tästä hahmosta saadaan nauttia vain yksi viikko, hänhän putoaa jo ensi Sunnuntaina, eivät porot ilman häntä pärjää.
Jussi: Hän olisi sopinut loistavasti keskitysleirille, sen sijaan että pilaa muiden fiiliksen talossa. Tämä päällepäsmäröinti päättyy hyvinkin nopeasti, kun Jussi laitetaan omaan eristyshuoneeseen ja sitä kautta asukavaihtoon Pohjois-Koreaan. Taitaa paluulento jäädä vain haaveeksi.
Anna: Olen ostanut tämän tyttelin takia enemmän buranaa kuin vuosikausiin. Myös katkenneet kynnet ja katkerat kyyneleet ovat tulleet tutuiksi tämän kaakatusta kuunellessa. Nyt olisi korkea aika puhdistaa ilmaa, ja talo roskista, samalla Annasta.
Jonathan: Minähän häntä olin hyvästelemässä kun hän taloon lähti, hyvä tuttu nuoruusajoilta, oli vaihto-oppilaana samaan aikaan kanssani. Todella mukava ja charmantti nuorimies, jäänyt erittäin positiviisesti mieleen. Hänestä ei ole kuin hyvää sanottavaa, tyylikin on kohdillaan toisin kuin junteilla.

Dani: Ihana entinen ukkonikin on päässyt taloon nostamaan talon naamarajaa ja tuomaan oman säväyksensä.

Loput tulevat myöhemmin.

maanantai 19. elokuuta 2013

Mark Hunts MONEY

"Mainiota" , sanoi Zutterberg "Ne idiootit eivät tajua, että tämä on ainoastaan suunnitelmani viedä heidän rahansa!", ja purskahti kammottavaan pahisnauruun. Tälläisen puhelun hän soitti minulle aamuyöstä. Hän on valitettavasti nyt Illuminatin vankina, eli hänen nykytilansa ei ole mikään kehuttava. Tilalle on asetettu klooni, ja Illuminatin suunnitelma on kaataa facebook yön pimeinä tunteina tekemällä julkimoille oma, maksullinen fb (mihin minulla on tietysti jo tunnukset, koko maailman minut tuntee!). Valitettavasti Markia emme voi enää auttaa, hän on nyt paremmassa paikassa. Itse olen klooniin jo ystävystynyt, ja perinkin puolet facebook-tuloista nykyään, minulta on turha mitään viestejä salailla.



Valitettavasti emme voi Illuminatia vastaan, Antti Tuiskukaan ei tätä ota tosissaan, hän vaatii itselleen jo pinkin chat-taustan.
"Mie halluun pinkin Mark Zutterbergin!" , hän ilmoitti sen jälkeen kun me facebookin kokouksessa keskustelimme kaappauksesta, ja kloonin kuvioihin astumisesta. Illuminatissa suunniteltiin Antti Tuiskun kaappaamista, mutta tarpeeksi ärsyttävää kloonia ei löytynyt varastoista. Minähän olen tietysti niin uniikki että minua on turha kaappailla, enkä kelpuuttaisi sieppaajaltani mitä tahansa varastoa vankipaikakseni, mutta voisin kyllä auttaa kaappaajaa sisustuksessa. Jos Illuminati nyt minut nappaisi, niin varmasti tekisin ukaasin paikan karuudesta, minä haluan pinkin sellin baarikaapilla ja pehmellä kaksisataametrisellä sänkypatjalla, mutta eiväthän he tyylistä mitään tajua.

Sitten iloisempiin aiheisiin. Kesälomani vietin suurimmaksi osin ulkomailla rellestäen. Kuviakin tuli napattua, tässä niistä nyt pari onnistunutta otosta:


 
Rakas ystäväni Birgit Von Bauren, hän on italialaista sukua, hyvin hienostunut vanha rouva. Seurustelee erään hyvin kuuluisan liikemiehen kanssa (suunitellut Hugo Bossin hajuvedet). Hän katosi jonnekkin Alpeilla, kun vannoi "kylmää jaksan sen mustan mäen laskee!!". Ei häntä ole sen koommin näkynyt, mutta liikemiestä on näkynyt senkin edestä, mehän nykyään seurustelemme. Turha teidän on minua tuomita, itse se Birgit jäätikölle häipyi, edes rekikoirat eivät häntä enää löytäneet. On se Birgit niin hyvä katoamaan! Hänellä oli myös jotain mielenterveydellisiä ongelmia, ehkä niiden takia hän on vieläkin teillä tietämättömillä. Saattoi skitsofrenia saattoi puhjeta aivan yllättäen, vielä kesällä hän oli niin hyvässä kunnossa. Edes murha.infosta en ole saanut lisätietoa, he eivät taida välittää Birgitin kohtalosta, ihme höhlät...



Drinksuilla Kattyn kanssa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

WTF John!

Kyllä se on nyt valitettavasti todistettu että niitä juntteja löytyy muualtakin kuin SUOMESTA. En olisi ikinä uskonut että niinkin ihana ja hehkeä maa kuin Englanti kätkee sisäänsä tälläistä sisäsiittoista juttiutta... (Voisin jopa sanoa, että tämä kyseinen herra päihittää juntteudellaan jopa Kari Tapion)

Noh, te varmasti palatte halusta tietää kuka/mikä tämä John on miehiään... No minäpä kerron koko tarinan mitään peittelemättä...

Oli kaunis alkukesän ilta kun kävelin muinanaisina pitkin kuuluisaa Oxford Streettiä kauppakassit heiluen. Oli juuri tullut pyörähdettyä mm. Victoria Secretillä ja Forever 21:llä. (Minua kyllä luullaan ulkonäön perusteella 18 vuotiaaksi, olen niin nuorena pysynyt ;) Hihi!)
Noh, vastaan saapasteli tämä kyseinen lätsäpekka ja tunnistin hänet heti, hän oli vanha koulukaverini (University Of Oxfor-ajoilta)  ja sen aikainen "poikaystäväni", tosin itse leikin vain hänen tunteillaan.. (Minä en tyylitajutonta tallikkaa katsele ollenkaan...) Me moikkasimme siinä vanhan ystävyyden merkeissä, itse yritin nopeasti liusua paikalta, ettei tuo vain alkaisi ehdotella mitään sen enempää, noh eihän tuo toivoton taliaivo osannut irti päästää joten roikkui sitten mukana koko loppupäivän.
Olin raivoissani.

Palasin Suomeen kesäkuun puolivälissä selvittelemään tarkemmin hajuveteni myyntitilastoja ja myyntiä niin silloin vasta pyöritys alkoikin. John pommitti jatkuvasti tekstiviesteillä, ihan ystävyksinä kuitenkin (ainakin NIIN minä luulin) Kutsuin sitten hänet luokseni Helsinkiin kun hän tänne niin paljon tahtoi päästä (Ihmettelen kyllä suuresti, kuka tahtoisi vapaaehtoisesti lähteä Suomeen? ...Nii-in, sitä minäkin ensin ihmettelin ennenkuin alkoi valjeta mitä miehellä todella liikkui mielessä)

John sitten Suomeen saapui ja majoittautui varsin alaluokkaiseen Hotelliin, jonka nimeä en edes saata mainita... Minun Kuusisaaren asuntooni ei kukatahansa duunari niin vain tule, portsarilla on naamaraja.

Siitä alkoikin viikonmittainen pyöritys SUOMESSA, mikä masensi minua suunnattomasti. John näytti sensijaan olevan aivan innoissaan tästä kaikesta.
Ensimmäiseksi suuntasimme niinkin karuun paikkaan kuin Linnanmäelle, ystäväni Johanna ja Niko tulivat mukaan. Minä en itse tue tätä Linnanmäkeä millään tasolla (eivät osaa ottaa edes KRITIIKKIÄ vastaan, poistivat vain kommenttini kun lauoin totuuksia heidän FB - sivuilleen) sain siis ilmaiseksi pyöriä niissä laitteissa, muut joutuivat tietysti maksumiehiksi.
Suuntasimme rakettiin joka on aika rupuinen verrattuna mm. Los Angelesin suurensuureen vapaapudottajaan. (en myöskään YMMÄRRÄ MIKSI laitteiden nimet on pitänyt muuntaa naurettaviksi Suomalaisiksi väännelmiksi), tämän 'Raketin' ollessaan huipulla naurahdin lähinnä vaivaantuneisuuttani, mutta siinä samassa John tarrasi tiukasti kädestäni. Olin järkyttynyt. Vetäisin nopeasti käden takaisin enkä puhua pukahtanut mitään enää sinä päivänä Johnille, Johannan ja Nikon kanssa puhuin sitten sitäkin enemmän.

Seuraavana päivänä en tahtonut nähdä enää tätä J:llä alkavaa Junttia, ja hyvä niin. Hän liehitteli minua minkä kerkesi Facebookin välityksellä. Ihme pelimanni!

Siinä sitten vietimmekin loppuviikon Helsinkiä kierrellessä kunnes viimeisenä iltana John tahtoi vaihtaa suudelmia kanssani! Se ei tullut kuuloonkaan! Tinttasin häntä aika napakasti ja läksin taksilla takaisin Kuusisaareen boolille. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, se oli todella näkemisen arvoinen.

Tämä olisi hyvä teidän JOKAISEN Suomalaisen juntin (ja nyt myös Englantilaisen) opittava, että minä en tapaile:

1) Tyylitajuttomia juntteja
2) DUUNAREITA
3) Jotka omistavat vanhemman puhelinmallin kuin Iphone 5/5s TAI Samsung Galaxy 4 (muita malleja en edes kelpuuta, puhelin antaa kuitenkin hyvin oleellisen kuvan ihmisestä niinkuin olen täälläkin jo monet kerrat kuuluttanut)
4) Suomalaisia
5) Miehiä joilla ei ole pituutta/ulkonäköä.

On se kumma kun silti kaikki minua yrittävät, vaikka täyttävät jokaisen yllämainitun kohdan.

Siinä nyt oli vähän mietittävää täksipäiväksi.
Huomenna lähden Lontooseen katsomaan ihanaa kummilastani, itse Englannin prinssiä ;)
Love, Sigrid<3

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Finnish Celebrities

Minulla ei viime aikoina ole ollut aikaa päivitellä tätä blogia, vaikka tilastojen perusteella teillä saamattomilla suomalaisilla on kyllä selkeästi ollut aikaa sivustoa selailla uusien päivitysten toivossa. Tiedättehän te kuitenkin, että minä olen KIIREINEN bisnesnainen. En ole suomessakaan ehtinyt paljoa roikkua, täällähän on aivan arktinen sää kesälläkin! Ja ihmiset ovat kuin suoraan jostakin Mongolian pimeimmästä kolkasta... Joka tapauksessa, huolestuin tässä vähän aikaa sitten suomen musiikin huonosta tasosta (uskokaa tai älkää, se menee koko ajan alaspäin...) Ajattelin nyt tässä postauksessa pureutua näihin viime aikaisiin tähdenlentoihin, joista kyllä hävettää käyttää sanaa julkkis, koska he eivät ole sellaista nähneetkään.

Linda Vink

Tuollainen pupuko muka "julkkis"?? Ja kun tämän biisin sanat kuulin, niin facepalmasimme kyllä yhdessä Antti Tuiskun kanssa, joka sanoi "mie halluun pinkin Linda Vinkin". Ja minä olin sitä mieltä, että tämän on kyllä pakko olla jonkinlainen vitsi, tosin en näe täällä kenenkään nauravan? Jokatapauksessa todella naurettavaa ja alkukantaista lyriikkoja ja esiintyjää myöten!
Minähän Lindan olen jo tavannutkin, ja hän on kyllä harvinaisen rasittava. Täytyy sitä vinkiä työntää joka koloon. Minullekkin hän sanoi "vink vink, ooks isokin julkkis, vink vink vai pelkästään mulkkis?"
Mitä te olisitte tuohon vastanneet?

Isac Elliot

Minusta on surullista, että näin pieni ja suloinen poika (voisin vaikka kiinnostuakkin hänestä, ellei ikäero olisi aivan mahdoton, buah hah hah!), on kaupallistettu täysin. Hänet on myyty rahalle ja seksuaalisuudelle, ja jo tässä iässä kaikki samanikäiset tytöt kiljuvat että "isi mä haluun oman Isacin!!". Järkyttävää minun mielestäni! Miten tuollainen vaikuttaa pienen suomalaispojan psyykeeseen? suomalaiset kun nyt muutenkin ovat valmiiksi täysiä tumpeloita, niin ennenaikainen julkisuus voi tehdä Isacista tulevaisuudessa kaksi kertaa niin pahemman vatipään kuin tavallisesta suomalaisesta uberjuntista.
PS. Kuulin että hänen oikea nimensä olisi Iiro Eskola. Että sillä tavalla...

Robin Packalen

Tämä tuuhottaja voisi mielestäni tehdä täydellisen frontside ollien pois julkisuudesta! Hänellä on se keltainen neste noussut päähän, satuin tässä kerran jopa näkemään hänet VIP-jonossa The Tigerissa, ja kun häneltä kysyttiin papereita, vastasi hän: "eks sä tiedä kuka mä oon??"
Sanokaa nyt minulle että tämä on pelkkä vitsi.

Luultavasti kirjoitan ensi kerran vasta Elokuussa, minulla ei juuri nyt ole aikaa teille, mutta tässä teille vähän mietittävää!


torstai 23. toukokuuta 2013

I Dont Be Your Queen Bee

On tämä kyllä pöyristyttävää! Miten Suomi voidaan nolata näinkin moukkamaisella tavalla, tai ennen kaikkea Krista? Ei tämä ole mahdollista, EDES SUOMESSA. Sen jääkiekkotappion nyt arvasikin, eivät suomalaiset ikinä pysty mihinkään - ensin ollaan niin varmoja, ja kaikki menee päin peetä!
Itse olin jääkiekkoa seuraamassa ihan paikan päällä, silloin kyllä huomasi jotain vilunkipeliä siinäkin hommassa, ja näinkin kun eräs nimeltämainitsematon ruotsinpelaaja veti kiellettyjä aineita backstagella. Lähetinkin tästä reklamaation Ilta-Lehteen, mutta eivät ottaneet kuuleviin korviinsa (taitaa olla toimituksessa ruotsalaista väkeä!) Tästä kimpaantuneena aloin levittämään juttua.

Mutta nyt takaisin siihen Kristan häviöön. On tämä järkyttävää, suorastaan shokki. Kyllä se oli Krista olisi voittanut, mutta muut maat eivät osanneet pitää peliään puhtaana. Kaikista maista löytyi jonkinlaista vilunkipeliä (mihin suomi ei tietenkään pysty, eikä edes halua osallistua!). Tunsin kyllä kaikki edustajat ihan henkilökohtaisesti, olen niin monet kerrat heidän kanssaan euroviisuviikon aikana iltaa istunut. Voittaja nyt on sellainen himpukka, jolla on aivojen tilalla maksalaatikkoa. Kreikka oli ihan hyvä, mutta kyllähän se nyt tietää että jos Kreikka olisi voittanut niin suomi olisi ne viisut silti maksanut, Kreikka kun ei osaa pitää huolta rahoistaan.

Melko ironista, että kreikkalaiset lauloivat "alcohol is free" , mehän heidän menonsa maksamme, täällä suomen sumpareessa. Alexander Rybakiakin pääsin moikkaamaan pitkästä aikaa, ja meillä tuli pientä sutinaa. Rybak pyysi minua jo backstagelle siivouskomeroon, mutta halusin Kristaa, toisaalta hänelläkin oli omat menonsa Reetan kanssa! Ja kun tulokset julkistettiin, taisin pyörtyä raivosta!

No, siinä vaiheessa ei auttanut marina. Läksimme seuraavana päivänä Kristan kanssa shoppailemaan Tukholmaan, monet tulivat nimmareita pyytämään, emme antaneet. Ja tiedoksenne, minä aion osallistua ensi vuonna uuden musiikin kilpailuun oman kappaleeni voimin! Sanat julkistan tietysti täällä mitä pikimiten, että nyt tarkkana kuin porkkanat, kaikki minun ihanat seuraajat <3

PS. Huomenna alkaa BBC - Lifestyle kanavalta oma talkshowni, Night With Sigrid, ensimmäisessä jaksossa vieraina Johnny Depp, Madonna, Niko Saarinen, Jack Efron, Robert Pattinson, Taylor Swift.
Aiheena seuraavat "Taylorin monet miehet", "Madonnan kauhujen kesä", "Johnnyn uusi mies", "Nikon salattu elämä", "Robertin hairahdus", sekä "Jackin kalinat"

Kisses, Sigrid



Kuvassa vasemmalta: Sigrid Von Vlyck, Vanessa Huknes, Krista Siegrifds, Yvonne Ahao, Reetta Kaartinen ja Päivi Pesonen.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Californiacation

Hei vain junttipuntit,
Ensi viikolla kylmä paluu suomeen täältä Kaliforniasta, kyllä harmittaa. Olin viikonloppuna Floridassa Facebook - suunittelupalavarissa. Minä muuten ostin osan facebookista, nyt minulta on turha salata enää mitään. Minä voin tutkia milloin tahansa teidän viestinne, ja olenkin jo aktiivisesti niitä selaillut, että kiitosta vain.
Tässä kuitenkin muutamia tulevia muutoksia:
1) - Kansikuvasta tulee maksullinen, se maksaa kaksi euroa kuukaudessa, harmillista mutta totta. Minä tämän idean päätin, joten saatte minua kiittää siitä. Minun ei tietenkään tarvitse maksaa siitä, ja senpä takia tämän päätin, koska haluan että vain rikkailla on oikeus glaumoriin. Muut saavat pärjätä harmaalla taustalla, totta kai.

2) - Kultajäsenyys. Tämä oli Mark Zutterbergin idea, koska hän halusi rahaa. Kuukauden kultajäsenyys maksaa 10 euroa, ja se oikeuttaa moneen profiilikuvaan, ILMAISEEN viestitellyyn (viestittelystä tulee tosiaan maksullista, yksi viesti maksaa 50 centtiä per suunta), yli sadan kaverin lisäämiseen (jos et ole kultajäsen ja sinulla on yli 100 kaveria, joudut poistamaan niitä alle sataan), ilmaiset statukset (muuten ne maksavat euro per status), ja pituus ratkaisee myös hinnan. Kultajäsenetön saa kirjoittaa vain viisi sanaa.

3) - Facebookin värin saa päättää itse, jos on kultajäsen. Värivaihtoehtoja ovat sininen, oranssi, vihreä, pinkki, keltainen, kultainen, multainen. Eli ihan jokaiselle on jotakin, saattepas nähdä. Tämän idean esitti Antti Tuisku, joka sanoi "mie halluun pinkin vasepookin" On se Antti ihana.

4) - Jos on kultajäsen, ei sivulla ole mainoksia, mutta jos ei ole kultajäsen ne tulevat takaisin, ja jos ei ole kultajäsenyyttä, näkee vain puolet uusista ilmoituksista.

5) - Parisuhteeseen ryhtyminen facebookissa maksaa 5 euroa. Naimisiinmeno maksaa 10 euroa, ja eroaminen 25 euroa. Ja jos haluaa merkata henkilön kenen kanssa on missäkin suhteessa, se maksaa viitisen euroa. Eroaminen taitaakin tulla todella kalliiksi, eli teinien ei kannata hetken huumasta alkaa seurustelemaan :)

6) - Statuksien kommentoiminen ei maksa kultajäsenille mitään, mutta niille joilla ei jäsenyyttä ole se maksaa euron per kommentti, kommentin pituuskin vaikuttaa.

7) - Ryhmien ja tapahtumien luominen maksaa 50 e, turhia ryhmiä ei enää perustella. Mark Zutterberg poistaa kaikki oikopäätä, eli vanhat ryhmät poistuvat.

Siinä ne, seitsemän käskyä. Tärkeimmät. Minä tietysti sain kolmen vuoden kultajäsenyyden ilmaiseksi, ja tämä tulee pian käyttöön kaikille.
Viimeistään joulukuussa 2014.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tähtönen tuikki ja laama vain loikki

Hei,
mitä te nyt pärisette, ei Jenni oikeasti ole kuollut. Kuten juonipaljastuksissani sanoin, hän ehtii nousta henkiin ennen päätösjaksoa, joten turhaan kotkottelette. Tänään arvostelussa viidakon tähtöset, tuo kulunut formaatti jono minuakin on pyydelty, mutta mihin en ole kiireideni takia mennyt. Siellä se Niko Saarinen juoksee bikineissään ympäri rantaa, minä muuten tiedän jo voittajan ja se on Katri Sorsa, saattepa sen sitten omin silmin nähdä. Minä sain tietää tämän jo ajat sitten.

Luvassa on muuten mainosbanneri vaatemallistostani, joka on tilattu eräältä amerikkalaiselta media-alan ammattilaiselta, Johnny Depp oli tätä ideoimassa, hän on kyllä niin muhkea ja muotitietoinen, ai että. Juuri nyt olen muuten Tukholmassa, täällä euroviisuja auttelen järjestämään. Tässä muuten yksi poikaystävistäni, oheisessa kuvassa. Ruotsin edustaja Robin Stjernberg, aivan ihana <3 Olen tosin vähän "mokannut", kun en voinut vastustaa niin tuli vähän useampi mies hankittua. Toinen on tässä:



Anton Ewald, ihana hänkin. Sitten on se Kuusisaaren tyyppi. Mutta nyt yhteisesti teiltä apua pyydänkin: kenet näistä valitsen? En itse voi millään valita, en voi pitää näppejäni erossa kenestäkään. Olen sitäpaitsi taas raskaana (ehkä), mutta en tiedä kelle näistä, ja pian koko juttu uhkaa paljastua. Auttakaa nyt, olen aina ollut niin mukava teille. Mitä minun pitäisi tehdä? Robin on tietysti menestyvämpi, mutta myös Antonissa on  särmää. Luulenpa että jos Robin voittaa euroviisut niin sitten menen hänen kanssaan yhteen, riippuu kumpi tienaa paremmin.
Kisses,
Sigrid